torstai 12. helmikuuta 2015

Naantalin Energian asiakkaat Suomen tyytyväisimpiä

Talven pimeydessä saimme mahtavia uutisia: Energiateollisuus ry:n teettämän tutkimuksen mukaan Naantalin Energian asiakkaat ovat valtakunnallisesti tyytyväisimpiä oman yhtiönsä toimintaan.

Asiakkaamme kiittävät erityisesti asiakaspalvelua, tiedottamisen riittävyyttä, kotisivujen sisältöä, tiedottamista häiriö- ja muutostilanteissa sekä laskun luotettavuutta.

Olemme tyytyväisiä, että satsauksemme kantavat hedelmää. Olemme kiinnittäneet huomiota riittävään tiedottamiseen: verkkosivuillemme on tuotu lisää informaatiota ja tiedon löytämistä on helpotettu. Olemme avanneet Facebook-sivun, joka täydentää asiakaspalveluamme sekä on mukana jakamassa ajankohtaista tietoa.

Kiitoksen ansaitsee myös ammattitaitoinen tiimimme: ihmisemme asiakaspalvelussa ja asentajamme kentällä. Paikallisena ja pienenä energiayhtiönä keskeinen kilpailuvalttimme on hyvä palvelu, paikallistuntemus ja nopea toiminta häiriötilanteissa.

Erityisen hienoa tutkimuksen tuloksissa oli se, että Naantalin Energia sijoittuu kaikilla mittareilla maan keskitason yläpuolelle. Tulokset ovat myös parantuneet selvästi edelliseen eli vuoden 2011 tutkimukseen verrattuna. Naantalin Energia sijoittui ykköseksi kokonaistoimituksissa, joka sisältää sekä sähkön myynnin että siirron.

Laakereillemme emme jää lepäämään myöskään tästä eteenpäin. Asiakkaidemme hyvä palvelu on meille edelleen ykkösasia. Lisäksi jatkamme uusien sähköisten palvelujen kehittämistä sekä kehitämme myös läsnäoloamme sosiaalisessa mediassa. Kehitystyön tärkein pohja on asiakkailtamme saatu palaute: puhelimessa, sähköpostilla, nettisivujen kautta, Facebook-sivun kautta tai kasvotusten.

Yhdessä teemme palvelusta vielä parempaa, kiitos asiakkaillemme!
Pasi Haarala
toimitusjohtaja

Naantalin Energian Anne Vatanen, Sanna Hellberg ja Pasi Haarala.