perjantai 15. tammikuuta 2016

Naantalin Energian asiakastiedotus tehostuu

Olemme siirtymässä tänä vuonna entistä naantalilaisempaan asiakastiedotukseen. 

Teemme jatkossa kiinteää yhteistyötä omistajamme eli Naantalin kaupungin julkaiseman NASTA-tiedotuslehden kanssa. Aiemmin asiakkaillemme jaettua Sähköviestiä emme enää julkaise. Tiedottaminen on sekä kustannustehokkaampaa ja että entistä paikallisempaa.

Leiskaa uuden julkaisun ulkoasusta.
Kaikki asiakkaamme - ja laajentuneen jakelun ansiosta - KAIKKI naantalilaiset saavat Naantalin Energian uuden Asiakastiedotteen kaksi kertaa vuodessa: toisen talvella ja toisen syksyllä. Tiedotteemme on nelisivuinen julkaisu ja se jaetaan NASTAn keskiaukeaman välissä. Ohessa on näytepala tiedotteemme ulkoasusta!

Asiakastiedotteestamme tehdään sähköinen Uutiskirje, jonka jakelu tapahtuu alkuvaiheessa OnLine-järjestelmäämme kirjautuneiden käyttäjien sähköpostiin. Ajan myötä jakelua laajennetaan sen tilaaville asiakkaillemme. Tästä tiedotamme erikseen medioissa, tulevassa Asiakastiedotteessa sekä internet- että Facebook-sivuillamme.

Tavoitteena on luoda lyhyt ja nopea tiedotuskanava nykyaikaisessa muodossa. Alkuvaiheessa Uutiskirjeet tulevat samassa rytmissä Asiakastiedotteen kanssa.

Facebook-sivumme on saanut hyvän vastaanoton ja lukijoita viesteillämme on parhaimmillaan ollut kolmatta sataa. Tämä on osoittautunut myös nopeimmaksi kanavaksi sähköhäiriöistä tiedottamiseen. Tosin häiriöitä on alueellamme vähän :)

Koko tämä muutos toteutetaan yhteiskumppanimme Viestintätoimisto Telegraafin osaamisella Telegraafi on turkulais-naantalilainen viestintäalan moniosaaja, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo useita vuosia.

Tiedotamme toki edelleen paikallisissa medioissa ja internet-sivuillamme.
Pasi Haarala
Naantalin Energia