keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Sähkö- ja hybridiautot ovat tulleet jäädäkseen

Naantalin Energian Virta-piste sijaitsee Naantalin keskustassa.
Viime aikoina on uutisoitu useita hybridi-, sähköautojen uudistuksia, uusia malleja sekä arvioitu automäärien kehitystä verrattuna polttomoottoreihin. Suomessa kehitys näkyy jo tilastoissa, sillä näiden osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut.




Tammi-kesäkuussa rekisteröitiin 1 013 ladattavaa hybridiajoneuvoa ja 272 täyssähköautoa eli tuplaten aiempaan vuoteen. Sama koskee hybridiautoja, joissa ei ole latausominaisuutta. Kaikki nämä yhteensä tarkoittaa sitä, että kaikista rekisteröidyistä henkilöautoista jo 7 prosenttia oli sähkö- tai hybridiautoja!

Kyselyjen mukaan lähes puolet vastanneista on kiinnostunut täyssähköauton ja jopa 70 prosenttia ladattavan hybridiauton hankinnasta. Tämä on iso luku. Auton hankintaa taitaa jarruttavaa enää korkeampi hinta, epävarmuus latauspaikkojen saatavuudesta ja toimintasäteen riittävyydestä. Muutosta on kyllä tapahtunut sekä latauspaikkojen saatavuudessa että toimintasäteessä, valtaosa ihmisten normaaleista ajokilometreistä tulee jo nykysuorituskyvyllä täytetyksi.

Mielenkiintoista oli nähdä, että Volvo lähti ensimmäisenä isona automerkkinä julistamaan polttomoottorista luopumiselle selkeää tavoitetta. Kaikki automallit kun pitäisi olla vuodesta 2019 alkaen täysin sähkökäyttöisiä tai sähköhybridimalleja. Tulevatko muut autovalmistajat seuraamaan tätä, jää nähtäväksi – itse uskon näin käyvän.

Perimmiltään kyse on kuitenkin asiakkaista ja heidän tarpeistaan. Sähköautot nähdään vaivattomina käyttää sekä laajemmin energiaa ja ympäristöä säästävinä. Nämä teemat tuntuvat nousseen yhä korkeammalle ihmisten arvostuksissa.

Omalta osaltamme yhtiömme on edesauttamassa kehitystä: olemme osa Virta-latausverkostoa ja jo kolmatta vuotta tarjonneet mahdollisuutta julkiseen lataamiseen Naantalissa. Asematorin pisteessä on esimerkiksi vuonna 2016 ollut yli 200 latauskertaa ja määrä on kasvussa.

Hyvää syksyä ja puhtaita ajokilometrejä,

Terveisin,
Pasi Haarala
Naantalin Energian toimitusjohtaja, ja jo neljättä vuotta tyytyväinen ei-ladattavan hybridiauton käyttäjä :)