keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Sähkön käyttö kasvoi yli valtakunnan keskiarvon

Yhtiömme verkkoalueella käytetyn sähkön määrä kasvoi viime vuonna lähes kuusi prosenttia. Kasvu johtui talven kylmästä säästä sekä kotitalouksien ja alueen teollisuuden lisääntyneestä sähkön käytöstä.

Kaikkiaan alueemme verkossa käytettiin sähköä 131,6 miljoonaa kilowattituntia (131,6 GWh). Vuonna 2017 sähköä käytettiin 124,6 kilowattituntia. Tämä oli poikkeuksellisen iso kasvu, alalla on totuttu maltillisempiin muutoksiin. Muutokseen oli kuitenkin kaksi selvää syytä:

1. alueen suurteollisuus lisäsi kulutustaan kesästä alkaen koko loppuvuoden
2. lisäksi erittäin kylmä alkuvuosi kasvatti kotitalouksien sähkönkulutusta

Oheisesta pylväiköstä voi nähdä, kuinka suuri on kuukausittainen vaihtelu. Esimerkiksi helmikuussa sähkön käyttö kasvoi noin 13 prosenttia ja maaliskuussa jopa 18 prosenttia aiempaan vuoteen verrattuna.




















Kylmän alkuvuoden jälkeen sää jatkui poikkeuksellisen lämpimänä. Kesä- ja heinäkuussa sähkön käyttö nousi runsaat seitsemän prosenttia. Tämä johtui pääosin Finnfeeds Finlandin teollisuuslaitoksesta, mutta olihan heinäkuun huippuhelteilläkin jonkin verran vaikutusta, sillä jäähdytyksen määrä on lisääntynyt vuodesta toiseen.

Sähkön käyttö kasvoi myös koko Suomessa. Valtakunnallisesti sähköä käytettiin viime vuonna noin 2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Naantalissa muutos oli kolminkertainen, mikä on poikkeuksellista.

Tammikuun sähkönkäyttö huippulukemissa 

Tammikuussa Suomi käytti sähköä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kuukauden aikana sähköä kului 9 335 gigawattituntia. Tämä rikkoi vuodelta 2016 peräisin olevan aikaisemman ennätyksen. Lue aiheesta lisää Energiauutisista.

Naantalissa pääsimme historian toiseksi suurimpaan käyttöön. Tätä suurempi kulutus on ollut vain vuoden 2010 tammikuun tulipalopakkasilla. Ero ei tosin ollut kovin suuri: nyt kului 15 085 megawattituntia ja vuonna 2010 ennätysmäärä eli 15 237 megawattituntia.

Onko muutos sitten pysyvää? Kuka tietää. Teollisuuden osalta näin toivottavasti on, sehän on yksi paikallisen hyvinvoinnin ehto: töitä riittää. Entä kotitaloudet? Ei välttämättä, sillä tämäkin muutos oli äärilämpötiloista johtuvaa. Toisaalta sähköllä toimivien laitteiden määrä lisääntyy koko ajan ja siirrytään myös eri energiamuodoista sähköön. Tästä on esimerkkinä kaukolämmöstä maalämpöön siirtyvät taloyhtiöt ja hybridi- ja sähköautot.

Aurinkoista kevättalvea toivottaen,

Pasi Haarala
Toimitusjohtaja
Naantalin Energia Oy

maanantai 4. helmikuuta 2019

Aurinkoenergia on sijoitus tulevaisuuteen

– Mikä on sinun keinosi pienentää hiilijalanjälkeä?


Kuluttajien sähkölaskut kasvoivat vuonna 2018 keskimäärin 10 prosenttia. Syitä olivat muun muassa EU:n päästöoikeuksien hintojen nousu kolminkertaiseksi ja Pohjoismaita vaivannut kuivuus lämpimän kesän vuoksi, jolloin vesivoimaa ei voitu hyödyntää normaaliin tapaan. Tämän vuoksi energian tuotantoon jouduttiin käyttämään kalliimpia tuotantomuotoja, kuten kivihiililtä ja maakaasua, joiden hinnat ovat myös nousseet.

Suurin kustannus syntyy sähkön siirtohinnasta ja etenkin runsaasti nousseista veroista. Siirtohintaa tulee jatkossakin nostamaan lainsäädännön vaatiman säävarmuuden parantaminen. Valtaosin tämä tapahtuu maakaapeloinneilla, johon investointitarve Suomessa on kaikkiaan 8,6 miljardia euroa vuoteen 2028 asti. Energiaviraston mukaan sähköllä talonsa lämmittävä käyttää sähköä noin 18 000 kilowattituntia vuodessa, jolloin vuoden sähkölasku nousee jopa 257 euroa vuoteen 2017 verrattuna.

Uudet laitteet lisäävät sähkön käyttöä

Kotitalouksien energiankulutus on ollut melko tasaista viimeisen 8 vuoden aikana vaihdellen 61 000–70 000 terawattitunnin välillä. Muutoksia kulutukseen ovat tuoneet lähinnä sään vaihtelut. Tulevina vuosina kulutus tulee varmasti nousemaan lisääntyvien sähkölaitteiden myötä.

Yksi suurimpia sähkösyöppöjä ovat sähköautot, joiden markkinat tulevat kasvamaan vauhdilla lähivuosien aikana. Tarjolle saadaan useilta valmistajilta kohtuuhintaisia menopelejä, joiden kantomatka on yli 400 kilometriä. Pikalatauspisteet yleistyvät vauhdilla, joten matkaa voi jatkaa jopa kahvitauon jälkeen.

Valtio on mukana tukemassa sähköautojen hankintaa, sillä niiden autovero on vain 2,7 prosenttia. Bensiini-ja dieselkäyttöisten henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron perusvero perustuu auton hiilidioksidipäästöihin (CO2). Esimerkiksi autossa, jonka CO2 -päästöt ovat 140 grammaa kilometrillä, vero on noin 15 prosentin paikkeilla. On puhuttu myös jopa 6 000 euron tuesta sähköauton ostajille, mistä kuullaan varmasti lisää kevään vaalien aikana. Mielenkiintoisia vaalikeskusteluja on siis luvassa, kun ilmasto on yksi puhutuimmista aiheista.

Aurinkoenergiaa ja pienempiä sähkölaskuja

Yksi parhaista keinoista sähkölaskujen alentamiseen on aurinkoenergia, jonka avulla voi tuottaa itse noin 20–25 prosenttia omasta käyttösähköstä. Esimerkiksi 18 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavan kiinteistön kulutus saadaan ostosähkön osalta pudotettua noin 14 000 kilovattitunnin tasolle, jolloin säästetään myös sähkönsiirtomaksuissa. 4 000 kilowattitunnin säästö on rahassa mitattuna suurin piirtein 600 euroa vuodessa riippuen sähkönhinnasta ja siirtomaksuista.

Aurinkoenergia on äänetön, hajuton ja ekologinen tapa tuottaa energiaa. Aurinkoenergiajärjestelmän elinikä on huomattavan pitkä, joten arviolta 12–15 vuoden takaisinmaksuaika on siihen verrattuna lyhyt. Järjestelmä on myös fiksu sijoituskohde, koska siinä kiinteiden kulujen osuus on periaatteessa nolla euroa. Keksitkö mitään muuta sijoituskohdetta, jossa ei olisi kiinteitä kuluja?

Viilennä kotia ja lämmitä vettä

Viime kesä oli poikkeuksellisen kuuma. Itse hyödynsin aurinkoenergiaa paljon viilentämällä asuntoa joka päivä ilmalämpöpumpulla. Auringon laskiessa suljin pumpun ja nukuimme sikeästi viileässä asunnossa. Elämisen laatu oli siis parempi kuin kuumassa asunnossa.

Lämmin vesi on omakotitaloudessa yksi suurimmista yksittäisistä sähkönkuluttajista: se on usein noin 25–30 prosenttia koko kulutuksesta. Yksi ihminen käyttää sähköä veden lämmittämiseen keskimäärin 1 000–1 200 kilowattituntia / vuosi. Rahassa mitattuna tämä tarkoittaa noin 160 euroa / henkilö.

Meiltä Sun Solarista saat hankittua releen ja ohjelmoinnin Fronius-invertteriin, jossa laite ohjataan lämmittämään lämminvesivaraajaa heti, kun aurinkopaneelit tuottavat ylimääräistä sähköä. Invertterin asetuksiin voidaan esimerkiksi ohjelmoida, että jos kiinteistössä on 3 kilowatin lämminvesivaraaja, veden lämmitys aloitetaan, kun aurinkoenergian tuotanto on yli 3 000 wattia. Ohjaus laitetaan voimaan vain tunniksi vuorokaudessa, koska tuona aikana vesi lämpenee niin lämpimäksi kuin se on termostaattiin asetettu. Tämän jälkeen ylimääräinen, tuotettu sähkö menee jälleen sähkön myyntiyhtiölle, joka ostaa sähkön sinulta omaa myyntiään varten.

Aurinkoenergia on hyvä päätös ja helppo hankinta

Mikä olikaan sinun keinosi vähentää omaa hiilijalanjälkeäsi? Onko ratkaisusi aurinkoenergia, matkustamisen vähentäminen, ruokatottumuksien muuttaminen, sähköauto vai jokin muu? Mikäli olet kiinnostunut aurinkoenergiasta, tilaa ilmainen kartoituskäynti meiltä ja keskustellaan lisää.

Marko Pulkkinen
puh. 0400 987 852
myynti@sunsolar.fi

perjantai 1. helmikuuta 2019

Pitkä historia, katse tulevaisuudessa

Sekä Naantalin kaupungilla että Naantalin Energialla on pitkä historia: Naantali vietti juuri 575-vuotisjuhliaan ja sähkölaitoksen toimintaa on ollut paikkakunnalla jo yli 100 vuotta, yhtiömuodossakin jo yli 20 vuotta. Molemmille on yhteistä ajan hengessä ja tässä päivässä eläminen sekä aktiivinen katsominen eteenpäin.


Pidän tärkeänä, että meillä on paikallinen sähköyhtiö, joka palvelee kaupunkilaisia hyvin ja monissa kanavissa. Vastikään Kaivokadulle avatut uudet toimitilat helpottavat asiointia paikan päällä ja tuovat yrityksen näkyväksi entistä keskeisemmällä paikalla. Sähköisiin palveluihin on yhtiössä satsattu jo pitempään, ja kaikki sähkön ostamiseen liittyvät asiat voi halutessaan hoitaa myös verkon kautta.

Toinen tärkeä asia on toimintavarmuus. Naantalin Energia on panostanut pitkäjänteisesti jo vuosia sähköverkon maakaapelointiin. Näin talvimyrskyjen aikaan nähdään, että panostukselle on saatu vastinetta: vuodenvaihteen Aapeli-myrsky ei aiheuttanut yhtiön sähköverkon alueella lainkaan keskijänniteverkon katkoksia. Muutenkin yhtiön verkon toimintavarmuus on huippuluokkaa. Sähkönjakelun keskeytysaika on viime vuosina ollut Naantalissa vain muutamia minuutteja, kun valtakunnallinen luku on useita tunteja.

Sähköä monista lähteistä

Asiakkaille, omistajalle sekä sähköyhtiölle itselleen on tärkeää se, miten sähköä tuotetaan. Tulevaisuus tuo tuotantoon yhä enemmän vaihtoehtoja ja vaatimuksia. Naantalin Energian myymästä sähköstä nyt jo yli 13 prosenttia tuotetaan käyttämällä uusiutuvia energialähteitä: vesivoimaa, tuulivoimaa ja biopolttoaineita. Yhtiö on lähtenyt aktiivisesti edistämään myös aurinkoenergian käyttöönottoa tarjoamalla vaivattoman tavan hankkia aurinkosähköjärjestelmiä yhteistyökumppanin kautta. Nykyaikaisten sähköntuotantomuotojen jatkuva kehittäminen ja niiden käyttöönottomahdollisuuksien tutkiminen on panostus tulevaisuuteen. Yhtiö on hankkinut omistukseensa muun muassa tuulivoimapuistojen osuuksia.

Mukana asukkaiden arjessa

Paikallisena sähköyhtiönä on tärkeää olla asukkaiden ja kaupungin arjessa mukana. Naantalin Energian yhdessä Naantalin Sataman kanssa kaupunkilaisille lahjoittama jouluvalaistus pantiin pimeyden keskellä positiivisena merkille. Sähköhän on yleensä asia, jota ei huomaa, ellei se puutu. Jouluvalojen loisteessa saimme sähköstä ja sen eduista konkreettisen muistutuksen.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille naantalilaisille ja Naantalin Energian asiakkaille!

Markku Tuuna
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja